keskiviikko 21. elokuuta 2013

Sisustus"taulu" 2

Samalla periaatteella tehty kuin edellinen mutta ilman kehyksiä ja pohjaa.

Hauskoja askarteluhetkiä! :)

tiistai 20. elokuuta 2013

Sisustustaulu

                                          
Netistä löytyy paljon ohjeita joissa tämä tehdään oikeisiin kehyksiin ja miksei, jos sellaiset sattuu ylimääräsinä lojumaan. Koska blogini tarkoitus on kuitenkin tehdä roskasta, käytin tyhjää konvehtirasiaa. Lisäksi nämä tehdään yleensä ilman taustaa, mutta kaipasin kutienkin jotain pirteää väriä mustalle tasapainoksi:)

Leikkaamalla rullan aina puoliksi, saat suunnilleen aina saman paksuisia palasia. Elämä on liian lyhyt viivottimen kanssa pelleilyyn:D
Kun olet leikannut haluamaasi kuvioon riittävästi palasia, maalaa palat ja tausta. (Tai jätä maalaamatta, eipä huonolta näyttäs näinkään!)
Kiva idea olisi myös kastaa ulkoreuna hileeseen, tai liimata helmet kukkien keskustaan:)

Kun maalit on kuivuneet, liimaa kukat valmiiksi ja sitten kiinni pohjaan.
Valmis! :)

Huom! Flush&Go- rullat ei sovi tähän tarkotukseen, menevät maalatessa mössöksi!:/

Hauskoja askarteluhetkiä!!! :)




perjantai 7. kesäkuuta 2013

Ikkunataulu




Kuvat ovat hiukan surkeita koska kännykamera....

Tähän tarvitset:
-Kontaktimuovia
-Kukkia ja muita kasveja
-Kiiltokuvia, tarroja tms.
-Kartonkia tms.
-Liimaa
-Piirtoheitin kalvoa tai mitä tahansa läpinäkyvää muovia esim. jostain pakkauksesta.
-Sakset ja mattoveitsen

1. Asettele kasvit ja kuvat kontaktimuovipalan liimapuolen päälle haluamallasi tavalla.
2. Aseta sitten piirtoheitinkalvo päälle tai kontaktimuovia.
    -Tee kuvan reunoista ilmatiiviit, niin kasvit säilyttävät värinsä paremmin
3. Leikkaa kuvalle kahdet kehykset.
4. Liimaa kuva kehysten väliin.

Vinkkejä!
-Taulua ei kannata asettaa aurinkoisimpaan ikkunaan sillä aurinko haalistaa värit tosi nopeasti kasveista!
-Kuivaa kasvit ensin kirjan välissä, niin ne ovat litteämpiä ja ilmaa jää silloin vähemmän kalvojen väliin.

Hauskoja askarteluhetkiä!

torstai 18. huhtikuuta 2013

Nukenvaatteet 5minuutissa part2

Heti edellisen blogitekstin päätteeksi näpeissä syyhysi sen verran että olihan se pakko se toinenki versio nukenmekosta testata:) Tuli leikattua ehkä hiukan liian iso kaula-aukko, mutta kyllä se tytölle kelpasi paremmin kuin hyvin, ja sehän on pääasia:)
Lisäksi perus kolmiohuivi päähän, tuli kunnon beachlook!


Hauskoja askarteluhetkiä!

Nukenvaatteet 5minuutissa

Tyttäreni (15kk) on nyt kovasti innostunut nuken hoivaamisesta, mutta iso-mummilta saadulla nukella oli päällä vain pahainen kylpytakki. Vieläpä kun ollaan kipeänä eikä voi ulos lähteä niin minäpä innostuin, "mitäpä jos tehdään nukelle uusi mekko?" Tyttö juoksi suoraan mun sukkalaatikolle, ilmeisesti muistissa vielä kun olen joskus tehnyt toiselle nukelle vanhasta sukasta paidan:D No sukkien sijaan kaiveltiin kirppiksellä myymättä jääneitä vanhoja vauvanvaatteita, sieltä löytyi raidallinen body. Hihoista tuli paita ja hattu, mahaosasta mekko.

Paita:
- Leikkaa sopivan mittainen pätkä hihaa ja sivuille reijät käsiä varten. Kannattaa leikata aika pienet reijät koska reikä venyy kyllä. Nukkea ei kiristävä hihansuu haittaa, näyttää paremmalta kuin repsottava suuri reikä, ellet sitten jaksa ommella saumaa. Taita hihansuu, eli paidan pääntie alas, ellet sitten halua poolopaitaa:)
- Jälkeenpäin tuli mieleen että olis voinu leikata paidan alaosasta bodyn muotoisen ja ommella napin haarakohtaan, olis pysyny paremmin päällä ehkä. Tosin toimi tämäkin, ainakin tyttö leikki heti 1,5h "uudella nukella" ja ihan hyvin pysy sillä vaatteet päällä (Tyttö on aika kovakourainen pikku-äiti:D).

Mekko:
1. Leikkaa ympyrän muotoinen pala, ja siihen reikä keskelle. Jätä reikä tässäkin suht pieneksi, että pysyy sitten tiukasti nuken päällä.
2. Taita leikattu reuna sisälle. Pari ommelta sivuille riittää pitämään mekko-osan paidassa kiinni.


Hattu:
1. Leikkaa hihasta sopivan mittainen pätkä, ja laita nuken päähän.
2. Sido nauha mieleiseen kohtaan, ja parilla ompeleella solmun kohdalta kiinni pipoon.
(Ommel ei ole välttämätön jos nukella leikkijä on riittävän iso ettei avaa kaikkia naruja ja yritä syödä niitä:D Silloin umpisolmu rusetin pohjalle riittää hyvin.)


Suunnittelin alunperin yksiosaisen mekon jonka olis tehny samalla taktiikalla kuin tuon hameosan, mutta sivuille vielä reijät käsille ja sitten olis solminu nauhalla vatsankohdalta kiinni. Valitettavasti tästä bodysta ei saanut riittävän suurta ympyrää leikattua, ja tahdoin nimenomaan tuota kangasta:D Ehkäpä jaksan vielä myöhemmin väkertää;)


Hauskoja askarteluhetkiä!

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Höyhenperhoset

Kuivahtaneiden virpomisoksien höyhenet ja tölkkiperhosten jämäpalat hyötykäyttöön!

1. Leikkaa höyhenistä perhosen siivet, vastakarvaan leikkaaminen on helpompaa.

2. Leikkaa tölkinpalasesta tai jostain muusta materiaalista perhoselle vartalo. (esim. kolme helmeä liimattuna päällekkäin näyttää kivalta)

3. Liimaa siivet kiinni vartalon keskiosaan.

Itse liimasin vielä magneetit perhosiin ja näyttävätkin mukavan keväisiltä jääkaapin ovessa.
Tietysti näistä voi myös tehdä kauniita rintaneuloja ja miksei pienemmässä mittakaavassa myös korvakoruja tai riipuksia?

Voisinkin esittää haasteen ystävälleni joka tekee koruja, miten luonnistuis perhoskorut :)

Hauskoja askarteluhetkiä!




perjantai 22. maaliskuuta 2013

Sanomalehtiruusukkeet

Kirjoista/ sanomalehdistä tehtyjä ruusukkeita.

Näihin ei valitettavasti löydy ohjetta, eli pitää vain tarkastella kuvaa lähemmin:/

Itse kun kokeilin niin ei kyllä tullut samannäköisiä, mutta hienoja kuitenkin.
Taaperoni kuitenkin päätti, (kun hetkeksi käänsin selkäni) että ne ovat vieläkin hienompia silppuna lattialla:D

Hauskoja askarteluhetkiä!

Tölkkiperhoset

Törmäsin tälläiseen ohjeeseen facebookissa, pakkohan se oli kokeilla.
Oli paljon helpompaa kuin odotin ja perhosista tuli upeita.
Pitänee kokeilla myös kukkia, sudenkorentoja jne. näistähän saa tehtyä vaikka mitä!

Ohjeesta poiketen totesin että perhonen kannattaa muotoilla keskeltä vasta värityksen jälkeen, "suonet" siipiin kuitenkin kannattaa tehdä ennen väritystä.

Omista tekeleistä julkaisen kuvia kun olen saanut enemmän tehtyä:)

Hauskoja askarteluhetkiä!


lauantai 16. maaliskuuta 2013

Pääsiäismunat



1. Tee reiät kananmunan molempiin päätyihin.
2. Tyhjennä kananmuna puhaltamalla sisältö ulos.
3. Maalaa, ja anna kuivua.
4. Koristele.
5. Pujota nauha kananmunan läpi esim. virkkuukoukkua apuna käyttäen.


Kananmunat menevät tosi helposti rikki, joten kannattaa varata enemmän kun aikoo tehdä.
Jos munaan tulee vain pieni reikä, voi sinne laittaa vaikkapa tipun pesässään kuten kuvassa:)

Hauskoja askarteluhetkiä!